Suomen kalsarikännit villitsevät Yhdysvalloissa: ”It’s time to Netflix and kalsarikannit!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime viikolla kuinka suomalaiset kalsarikännit noteerattiin laajasti Iso-Britannian lehdistössä. Useat brittimediat uutisoivat suomalaisten sanasta, joka tarkoittaa juopumista kotona alushoususillaan ilman tarkoitusta poistua kotoa.

Kalsarikännit on levinnyt maailmalla meeminä jo vuosia.

– Olemme kaikki joskus turhautuneet, kun emme ole löytäneet oikeaa sanaa kuvaamaan jotain. Suomi hoitaa kuitenkin homman. Ainakin, jos sinulle tulee odottamaton tarve juopua kotona, yksin ja alusvaatteisillasi ilman aikomusta lähteä ulos, The Independent kirjoitti viime viikolla.

Nyt kalsarikännien ilosanoma on levinnyt jo Yhdysvaltoihin saakka, ja siellä suomalainen perinne on saanut odottamattoman ylistävän vastaanoton. Esimerkiksi The New York Magazine kirjoittaa jo otsikossaan, että ”Suomalainen sana saa viikonloppusi ankeat suunnitelmat kuulostamaan hieman coolimmilta”.

Chicago Tribune puolestaan julistaa tanskalaisen ”Hyggen jääneen vuoteen 2016, koska nyt tulee kalsarikännit. Sana, joka tarkoittaa juomista ilman housuja”. Lisäksi lehti listaa sopivia juomia kalsarikänneihin ja toteaa tuttua sanontaa muokaten: ”It’s time to Netflix and kalsarikannit”.

Hyvä Suomi! Torilla tavataan. Housut jalassa.