Älylaitteet kiellettiin Valkoisessa talossa – jopa fitness-kellot kieltolistalla

Digi · Terhi Piiroinen

Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö John Kelly on lähettänyt rakennuksen länispuolella toimiville työntekijöille muistion, jossa esitellään Yhdysvaltain hallituksen asettama älylaitteiden käyttöä koskevaa kielto. Valkoisen talon länsiosan työntekijät eivät saa enää käyttää älypuhelimia tai muita wifi, Bluetooth tai matkapuhelinominaisuuksilla varustettuja laitteita työaikana.

Valkoisen talon älylaitekielto astuu voimaan 16. tammikuuta. Sen avulla pyritään suojelemaan Valkoisen talon tietotekniikkainfrastruktuuria sekä arkaluonteisten tietojen luvattomasta tutkimista ja levittämistä. Kiellon avulla ehkäistään tietovuotoja ja varmistetaan työntekijöiden parempi tuottavuus, ABC News uutisoi.

Kielto koskee henkilökohtaisten älypuhelimien lisäksi kannettavia tietokoneita, tablettitietokoneita ja älykelloja – eli kaikkia älylaitteksi lueteltavia henkilökohtaisia tavaroita. Säännön rikkominen johtaa kurinpidollisiin toimiin. Työntekijät voivat jättää laitteet kaappeihinsa, autoihinsa tai toimistoonsa, mikäli se sijaitsee Valkoisen talon länsiosan ulkopuolella. Valkoisen talon tiedottaja vakuuttaa, että uudella säännöllä ei ole mitään tekemistä hiljattain ilmestyneen Donald Trumpin paljastuskirja Fire & Furyn kanssa.

CNN uutisoi taannoin, että Donald Trump ei käytä Valkoisessa talossa työskennellessään tietokonetta. 70-vuotias miljardööri suosii viestien lähettämisessä käsinkirjoitettuja lappuja ja myöntää kammoksuvansa sähköpostien lähettämistä. Hän aloittaa päivänsä perinteisiä sanomalehtiä lukien ja aamu-uutisia katsoen. Trump ei seuraa ollenkaan uutisia onlinessa.