Mies kasvatti kynsiään 66 vuotta – leikkasi ne nyt 910-senttisinä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Intialainen Shridhar Chillal kyllästyi vuosikymmenten jälkeen hoitamaan kynsiään. Ne olivat ehtineet nimittäin kasvaa yhteensä 909,6 sentin pituuteen.

Chillal alkoi kasvattamaan vasemman kätensä kynsiä vuonna 1952. Niiden yhteenlaskettu pituus vastasi lopulta lontoolaisen bussin pituutta. Mies pääsikin erikoisen piirteen ansiosta Guinnessin ennätysten kirjaan maailman pisimpien yhden käden kynsien omistajana.

Chillal päätti taannoin leikkauttaa pitkiksi kasvaneet kyntensä pois. Kynnet leikattiin New Yorkissa sähkötyökalun avulla. Ne ovat nyt esillä New Yorkin Ripley’s Believe It Or Not -museossa.

Mies alkoi kasvattamaan kynsiä 14-vuotiaana rikottuaan vahingossa opettajansa kynnen. Opettaja oli kertonut Chilalille, ettei hän voi ymmärtää kuinka paljon vaivaa pitkien kynsien hoitamisessa on. Niinpä nuorukainen päätti itse kokeilla, miltä opettajasta tuntui.