Mallin synnytys alkoi kesken muotinäytöksen – catwalkilta suoraan sairaalaan!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

New Yorkin muotiviikot kulminoituivat keskiviikkona iloiseen perhetapahtumaan. Rihannan lähipiiriin lukeutuvan mallin synnytys alkoi juuri kun hän oli esiintynyt catwalkilla.

22-vuotias Slick Woods oli yksi Rihannan Savage x Fenty -alusvaatemallistoa esitelleistä malleista. Viimeisillään raskaana ollut tähti kiidätettiin miltei kirjaimellisesti catwalkilta sairaalaan, sillä hänen synnytyksensä alkoi näytöksen aikana.

Lapsi sai nimekseen Saphir. Slick Woods paljasti raskautensa kaksi kuukautta sitten. TMZ:n mukaan lapsen isä on niin ikään mallina työskentelevä Adonis Bosso.

Slick Woods on läheisissä väleissä poptähti Rihannan kanssa, ja hän on toimii myös laulajan Fenty Beauty -meikkibrändin mainoskasvona. Nousujohdanteista uraa tekevä malli on myös suosittu Instagram-tähti yli 700.000 seuraajalla.