Kiina julkaisi panoraamakuvan Kuun pimeältä puolelta – tältä siellä näyttää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kiinalainen Chang’e-4 -luotain laskeutui muutama päivä sitten onnistuneesti Kuun pinnalle. Luotaimen määränpää oli Kuun pimeä puoli, joka myös tavoitettiin suunnitelmien mukaisesti. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yksikään alus on laskeutunut Kuun pimeälle puolelle.

Nyt Kiina on julkaissut verkossa videon, jossa Kuun pimeä puoli nähdään 360-asteen panoraamakuvana. Maisemien lisäksi kuvassa nähdään myös Yutu-2 -ajoneuvo tutkimassa Kuun pintaa.

Chang’e-4 laikaistiin matkalleen 7. joulukuuta Xichangin sateliittikeskuksesta. Internetissä on sittemmin julkaistu luotaimen ensimmäiset kuvat taivaankappaleen pinnalta. Kuvia ei voitu lähettää suoraan maahan vaan ne saavuttivat Maapallon sateliitin avulla.