David Bowie -elokuva tulossa – tähden perhe ei hyväksynyt

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyn vanavedessä myös toisesta brittiläisen musiikin suurnimestä suunnitellaan elokuvaa. Stardust-elokuva kertoo David Bowiesta 1970-luvulla.

Tulevassa elokuvassa seurataan nuoren Bowien ensimmäistä Yhdysvaltojen vierailua ja Ziggy Stardust -hahmon alkutaipaleita. Rocklegendaa esittää näyttelijä-muusikko Johnny Flynn ja hänen silloista vaimoa Angieta Jena Malone.

Stardust-elokuvalla ei ole Bowien perheen hyväksyntää eikä siinä tulla kuulemaan tähden omaa musiikkia. Bowien poika, itsekin elokuvaohjaajana työskentelevän Duncan Jones kertoo Twitterissä ettei perhettä ei ole konsultoitu lainkaan elokuvaan liittyen.

Jonesin mukaan hän antaisi hyväksyntänsä Bowie-elokuvalle kahdella ehdolla. Sen käsikirjoittajan pitäisi olla fantasiakirjailija Neil Gaiman ja ohjaajana tuoreen Spider-Man: Kohti Hämähäkkiversumia -antimaatioelokuvan ohjaaja Peter Ramsey.