Mies sai ketusta kaverin – ruokkii eläintä päivittäin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa majaileva mies kertoo nähneensä eräänä päivänä ketun mökkinsä terassilla. Hän oli ollut ruokkimassa lintuja, kun punaturkkinen metsäneläin saapui uteliaana seurailemaan tilannetta. Tästä alkoi miehen ja eläimen ystävyys.

Mies antoi ketulle raakaa kalaa syötäväksi. Hän kertoo, että eläin käy tervehtimässä häntä nykyisin päivittäin. Lemmikkiketut ovat yleistymässä maailmalla omaksi kotieläinlajiksi. Ne ovat kuitenkin huomattavasti koiria vaativimpia eläimiä ja tarvitsevat runsaasti hoitoa ja koulutusta.

Luonnonvaraisena elävän ketun pitäminen lemmikkieläimenä on Suomessa kielletty, mutta toisinaan kettuja kesyyntyy ja muuttuu kotieläimeksi sattumalta. Suomessa kettuja pääsee näkemään maaseudulla ja kaupungissa, sillä se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin.