Suomalainen Nea rakastaa röyhelöitä ja rusetteja – pukeutuu 1700-luvun viettelijättäreksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalainen 19-vuotias Nea Viitamaa näyttää kuin hän eläisi 1700-luvun Ranskan hovissa. Barcroft-mediakanava on käynyt tekemässä Neasta oman ohjelmansa yhtiön Youtube-sivuille. Ihmiset ovat hullaantuneita söpöön suomalaisnaiseen.

Helsinkiläinen Nea Viitamaa ihailee suuresti viktoriaanisen ja rokokoon aikakausien muotia. Hän on yhdistänyt Lolita-tyylinsä japanilaiseen harajukuun. Vaatteet ovat runsaita ja röyhelöillä sekä ruseteilla koristeltuja. Nuori nainen kertoo käyttäneensä asuihin ja ulkonäköönsä yhteensä noin 10.000 euroa.

Nea Viitamaalla on yhteensä noin 30 mekkoa ja runsas määrä oheistarvikkeita ja asusteita. Hän aloitti harrastuksen viitisen vuotta sitten. Nykyisin hän suunnittelee ja valmistaa mekkoja myös itse, koska kyseessä on hänen elämänsä suurin intohimo. Hän myöntää, että suomalainen nurkkakuntaisuus ja kapeakatseisuus on asettanut ennakkoluuloja häntä kohtaan, mutta Nea ei välitä muiden mielipiteistä.