Törkeää! Vanhus joutui seisomaan junassa – nuoret tuijottivat puhelimiaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Netissä leviää parhaillaan kuva australialaisesta vanhuksesta, joka joutui seisomaan Sydneyssa kulkeneessa junassa. Nuoremmat matkustajat tuijottivat puhelimiaan. Tilanne on on nykyisin liian yleinen, sillä ihmiset eivät osaa enää noudattaa hyviä käytöstapoja julkisissa kulkuvälineissä.

Anna vanhukselle, vammaiselle tai raskaana olevalle istumapaikka. Älä pane tavaroitasi penkille. Aseta reppu tai kassi maahan jalkojen väliin. Varaa tasaraha kuljettajalle. Älä jää seisomaan oviaukkoon. Kopistele lumet pois kengistä. Tässä muutama vuosikausia julkisissa kulkuvälineissä päteneitä sääntöjä, jota ihmiset eivät tunnu enää nykyisin noudattavan.

Siksi varmaankin australialaisen ryhmän julkaisema kuva leviää viraalina internetissä. Silminnähden iäkäs nainen joutuu pitämään itseään todenteolla pystyssä liikkuvassa junassa. Ihmiset on pöyristyneitä, mutta samalla tämä on hyvä muistutus kaikille omaa napaansa tuijottaville käytöstapojen merkityksestä.

No respect 😥…

Publiée par Aussie Aussie Aussie Aussie sur Vendredi 8 février 2019