MySpace kadotti miljoonia musiikkikappaleita – 12 vuoden edestä käyttäjien materiaalia

Digi · Tim Isokivi

Sosiaalinen verkosto MySpace nautti valtavasta maailmanlaajuisesta suosiosta ennen kuin Facebook ja muut kilpailjat syrjäyttivät sen. Palvelu oli erityisen pidetty aloittelevien muusikoiden keskuudessa.

Edelleen olemassa oleva MySpace on nyt noussut jälleen otsikoihin valtavan tietokadon myötä. Kaikki ennen vuotta 2015 palveluun ladatut kuvat, videot ja musiikkikappaleet ovat Mashable-sivuston mukaan tuhoutuneet palvelimen vaihdoksen myötä.

Tietojen katoamisen myötä hävisi merkittävä osa internetin ja sosiaalisen median historiaa. Miljoonien emo-henkisten peilin kautta otettujen selfieiden ohella palvelusta tuhoutui merkittävä määrä esimerkiksi nykyään isojen artistien varhaista musiikkia.

Oman musiikin lataaminen MySpaceen oli helppoa, ja sen kautta suosioon nousivat esimerkiksi Arctic Monkeys, Calvin Harris ja Adele. Vielä vuonna 2006 suosiossaan Googlen Yhdysvalloissa ylittäneen palvelun suosio romahti nopeasti Facebookin myötä.

Uusimmat