Nainen pumppasi smoothieta suoraan suoneen – oli kuolla seurauksiin

Ohhoh! Terveys · Tim Isokivi

Smoothiet ovat hyväksi terveydelle, kunhan ne muistaa nauttia juomalla suoraan suoneen tiputtamisen sijaan. Jälkimmäinen sen sijaan voi koitua hengenvaaralliseksi. Zeng-niminen kiinalaisnainen valmisti taannoin smoothien 20 erilaisesta hedelmästä.

Juomisen sijaan hän päätti pumpata seoksen suoraan suoneensa infuusioletkun avulla.

– Hedelmät ovat ravinteikkaita enkä kuvitellut niiden ruiskuttamisen suoraan kehooni olevan vaarallista, Zeng kuvaili South China Morning Post -lehden mukaan.

Toimenpide oli arvatenkin vaarallinen. Nopeasti kasvavasta kuumeesta ja huonosta olosta kärsinyt Zeng toimitettiin tehohoitoon paikalliseen sairaalaan. Naisella todettiin paha tulehdustila ja monielinhäiriö, joka oli vaarassa pysäyttää hänen sydämensä.

Zeng onnistuttiin kuitenkin pelastamaan dialyysin, hyytymistekijöiden ja antibioottien avulla. Nainen siirrettiin lopulta toipumaan paikallisen yliopistollisen sairaalaan munuaisosastolle.

Uusimmat