Ariana Grandella tähtitieteelliset tulot – rahaa tulee ovista ja ikkunoista

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalainen laulaja Ariana Grande tunnetaan musiikillisen menestyksensä lisäksi muun muassa siitä, että hän pitää hiuksiaan aina korkealla poninhännällä. Lisäksi neitokainen on saanut paljon julkisuutta siitä, että hänen Manchesterin keikallaan tehtiin viime vuonna huomattava terrori-isku.

Viime aikoina laulajatar on niittänyt menestystä uudella musiikillaan. Tämä menestys näkyy myös naisen tuloissa. Nicki Swift onkin nyt paneutunut lähemmin Arianan nettotuloihin, jotka ovat kyllä melko vaikuttavat.

Lähteiden mukaan muusikko on kerännyt jo alku-urallaan Nickelodeon-näyttelijättärenä huomattavan omaisuuden, joka koko ajan vain paisuu hänen musiikillisen menestyksensä myötä. Arianan omaisuus onkin mitattavissa jo useissa kymmenissä miljoonissa dollareissa.