Suosikkitubettaja tuomittiin lapsipornosta – edessä 10 vuoden vankeustuomio

Ohhoh! · Tim Isokivi

Suosittu tubettaja Austin Jones on ollut kohun keskiössä lapsipornosyytteen vuoksi. Youtube-tähti tunnusti alkuvuodesta syyllistyneensä rikoksiin.

Nyt Jones on tuomittu teostaan 10 vuoden vankeusrangaistukseen. 26-vuotias tähti oli pyytänyt 14-15 -vuotiaita tyttöjä lähettämään seksuaalisia videoita itsestään todistaakseen olevansa todellisia faneja. Hän tunnusti pyytäneensä videoita jopa 30 tytöltä.

Austin Jones nousi kuuluisuuteen Youtube-videoillaan, joissa hän esittää cappella-covereita hittikappaleista. Huhut epäasiallisesta käytöksestä levisivät vuosien ajan, ja vuonna 2015 osa hänen uhreistaan alkoi puhumaan julkisuudessa kokemuksistaan.

Jones pidätettiin lopulta vuonna 2017, uutisoi Buzzfeed. Syyttäjän mukaan tubettaja oli myös luvannut alastonvideoitaan lähettäneille teineille mahdollisuuksia mallinurasta ja seuraajista sosiaalisessa mediassa.