Teinivaimon uutuusbiisi varoittaa friikeistä – povataan hittiä vaihtoehtoklubille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teinivaimo Courtney Stodden on tehnyt musiikkia erottuaan vuosikymmeniä vanhemmasta aviomiehestään Doug Hutchinsonista. Nainen on samalla etsinyt uudenlaista identiteettiä ja omaa persoonallisuuttaan. Hän haluaa laulajaksi.

Courtney Rx -nimellä esiintyvä Stodden on julkaissut esimakua uudelta albumiltaan. Nainen on julkaissut videopätkän tällä viikolla ilmestyvästä Freak Alert -kappaleesta. Elektroninen musiikkipläjäys on uuden levyn ensimmäinen single.

Hän on julkaissut aiemmin musiikkia Ember-taiteilijanimellä, mutta tällöin artistin ura ei ottanut tuulta alleen. Tällä kertaa naisen taustajoukoissa on uudet musiikkimaailman ammattilaiset. Courtney Stodden on sanonut suoraan, että havittelee etenkin homoklubien soittolistoille pääsyä.