Kantoreppu mullistaa lemmikkimatkailun – koira kätevästi selkään

Matkailu · Terhi Piiroinen

Lemmikkieläinten oheistuotevalikoima on kasvanut viime vuosina järisyttävästi. Monet ihmiset pitävät koiria ja kissoja perheenjäseninään ja haluavat ottaa ne nykyisin jopa ulkomaan matkoille mukaan. Eläimille on runsaasti erilaisia kantokoppia.

Ruffit-niminen kantoreppu on tarkoitettu koirien kuljettamiseen selässä. Se sopii erityisesti matkoille, joissa lemmikkieläin ei pysty kulkemaan neljällä tassullaan. Esimerkkinä mainittakoon pyöräreissut.

Koirille on kuljeteltu aiemmin muun muassa käsilaukuissa, mutta kantoreppu antaa eläimelle uudenlaiset näkymät. Kantoreput sopivat valmistajan mukaan parhaiten alle 12-kiloisille koirille. Ne maksavat sata dollaria.