Asemies hyökkäsi kauppaan – asiakkaat hyökkäsivät kimppuun

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Arizonassa sijaitsevassa lähikaupassa todistettiin veretseisauttavaa tilannetta panttivankitilanteen muodossa. Vangeiksi otetut asiakkaat kävivät aseistettua murhamiestä vastaan.

53-vuotias Joel McClain Carson käveli Phoenixissa sijaitsevaan kauppaan ja ampui kylmäverisesti jonossa olleen kahden lapsen isän, Efran Hernandezin. Tämän jälkeen mies yritti ampua myös muita panttivankeina pitämiään asiakkaita.

Carsonin aseessa ilmeni kuitenkin asiakkaiden henget säästänyt vika. Panttivangit onnistuivat rynnimään miestä kohti, painamaan hänet maahan ja ottamaan hänen aseensa pois. Tämän jälkeen panttivangit pakenivat kaupasta takahuoneessa piilotellutta työntekijää lukuunottamatta.

Lopulta SWAT-tiimi rynni kauppaan ja ampui Carsonia. ABC-uutissivuston mukaan mies selvisi osumasta ja odottaa parhaillaan oikeudenkäyntiä. Viranomaiset ovat sittemmin julkaisseet lähikaupan turvakameran tallentaman materiaalin, joka ei sisällönsä puolesta sovellu herkimmille katsojille.