Pennywise-hirviönukke ilmestyi pihalle – järkyttynyt asukas poltti sen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Stephen Kingin kirjaan perustuvan Se-elokuvan hirviömäinen pelle Pennywise on tehnyt yllätysvierailun pahaa-aavistamattoman naisen takapihalle. Arvatenkaan hän ei ollut asiasta mielissään.

Renee Jensen oli viettämässä sunnuntai-iltapäivää poikaystävänsä kanssa, kun hän huomasi jonkin putoavan takapihalleen. Kyseessä oli Pennwiseä esittänyt pehmolelu. Nuken otsassa oli symboleita, joita Jensen kuvaili kulttimaisiksi.

Nukke karmi myös paikalle hälytettyjä poliiseja. Hekään eivät Newsweek-lehden mukaan uskaltaneet koskea siihen. Reikiparantajana työskentelevä Jensen oli niin järkyttynyt tapauksesta, että hän päätti polttaa nuken.

Pennywise-klovni jatkaa ihmisten säikyttelyä pian myös elokuvateattereissa. Se – Toinen luku saa ensi-iltansa 6. syyskuuta 2019.