Pornon katselu on nyt ilmastoteko – aikuisviihdesivusto istuttaa puita katselumäärien perusteella

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Aalto-yliopiston tuoreen selvityksen mukaan parhaillaan käynnissä oleva ilmastoahdistelu voi aiheuttaa ihmisille jopa pakko-oireita kuten myös ahdistusta, surua, vihaa ja syyllisyyttä. Nyt maailman suurimpiin lukeutuva aikuisviihdepalvelu on keksinyt ongelmaan nerokkaan ratkaisun.

Pornhub on nimittäin ilmoittanut, että se tulee istuttamaan yhden puun jokaista palvelun tietyssä kategoriassa katsottua sataa videota kohti. Näin ihmiset voivat konkreettisesti pelastaa maailmaa katsomalla aikuisviihdettä verkossa. Samalla edellä mainitut ilmastoahdistelun seuraukset varmasti helpottavat ainakin merkittävällä osalla katsojia.

Puut istutetaan 27. syyskuuta vietettävässä kansainvälisessä Puun päivässä. Tähän mennessä kampanjaan sisältyvässä kategoriassa on katsottu videoita jo ainakin 11.000 puun verran, joten kuukauden aikana määrä tulee kasvamaan merkittävästi. Aikuisviihde on siis ainakin kampanjan ajan ympäristöteko.