Kultabassokerho loppuu Bassoradiossa: ”Sisältö ei ole ulkopuolisten ohjailtavissa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen rap-musiikin pitkäaikainen erikoisohjelma Kultabassokerho loppuu. Ohjelmaa on esitetty Bassoradiolla, joka on nyt tehnyt päätöksen lopettaa lukuisia erikoisohjelmiaan. Kultabassokerhon tekijöiden mukaan heille annettiin mahdollisuus jatkaa, mutta esitetyillä ehdoilla se ei ole mahdollista.

– Vain muutamat ohjelmat voivat jatkaa kanavalla. Myös Kultabassokerholle tarjottiin mahdollisuutta olla jatkajien joukossa, mutta ehdoilla joita emme voi täysin allekirjoittaa, tekijät tiedottavat.

– Ohjelmamme on koko suomalaisen rap-musiikin suurin sanansaattaja, riippumaton ja puolueeton, jonka sisältö ei ole ulkopuolisten ohjailtavissa. Näissä muuttuneissa olosuhteissa koemme yhteistyön jatkumisen kanavalla mahdottomaksi ja poistumme yhdessä muiden ohjelmien mukana.

Toistaiseksi viimeinen Kultabassokerho kuullaan Bassoradiossa lauantaina 28. syyskuuta kello 16.00 alkaen. Päätöslähetykseen on kutsuttu paikalle kaikki ohjelmassa vuosien varrella vierailleet. Kultabassokerhoa on tehty 12 vuoden aikana 627 lähetystä.

Uusimmat