Prinssi Harry ja Meghan Markle muuttamassa Yhdysvaltoihin?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Arvostelun kohteeksi ja median silmätikuksi joutunut Sussexin herttuapari, eli prinssi Harry ja Meghan Markle suunnittelevat irtiottoa työtehtävistään. Kaksikko aikoo muuttaa hetkeksi Yhdysvaltojen Kaliforniaan ja pohtivat samalla, voisivatko he siirtyä pysyvästi Amerikkaan.

Kaksikko on suunnitellut aiemmin Etelä-Afrikkaan muuttamista, mutta nyt Yhdysvallat on mennyt suunnitelmissa muiden vaihtoehtojen edelle. Meghan Markle on kotoisin Pohjois-Amerikasta. He suorittavat loppuvuoden työt sovitusti, mutta ottavat sen jälkeen enemmän aikaa perheelleen, The Sun uutisoi.

Pariskunnan esikoinen, Archie, syntyi puoli vuotta sitten. Vuodesta 2018 saakka naimisissa ollut pari on kohdannut runsaasti arvostelua Meghanin rodun ja taustan vuoksi. Hän on amerikkalainen näyttelijätär ja puoliksi tummaihoinen, eikä siten sovellu kaikkien mielestä Yhdistyneen kuningaskunnan hoviin.