Kanye West suunnittelee uutta nimeä: Christian Genius Billionaire Kanye West

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri ja muotisuunnittelija Kanye West kertoi äskettäin Fast Company Innovation Festivaleilla pyrkivänsä Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2024. Hän suunnittelee myös nimensä vaihtamista. Uusi nimi olisi Christian Genius Billionaire Kanye West.

Kanye Westin mukaan hän suunnittelee vaihtavansa nimensä laillisesti. Miehen uusi nimi kuvastaisi hänen nykyistä persoonaansa, joka siis olisi vapaasti suomennettuna Kristitty Nero, Miljardööri Kanye West. Tapahtuman puhepaneelissa mukana ollut kirjailija Mark Wilson vitsaili, että sanahirviö olisi vaikea kirjoitettava.

– Se tulee myös rekisterikilpeeni, West vastasi CNN:n mukaan.