Pornosivustolle paniikkinappi – ei enää yllätetyksi joutumista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internetin aikuisviihdepalveluiden suosio on lisääntynyt ihmisten viettäessä yhä enemmän aikaa kotonaan. Samalla samassa taloudessa asuvien yllättämäksi joutumisen riski omien puuhastelujen kesken on noussut.

Webcam-pornoa tarjoava ImLive on lisännyt sivustolleen monien aikuisviihteen ystävien epäilemättä kaipaaman ominaisuuden. Kyseessä on niin kutsuttu paniikkinappi. Kill Screen -nimellä sivustolla olevaa nappia painaessa porno katoaa tietokoneen tai älylaitteen ruudulta ja tilalle ilmestyy esimerkiksi käyttäjän valitsema uutis- tai urheilusivusto.

ImLiven mukaan palvelun suosio on viime viikkoina lisääntynyt. Samalla monet webcam-mallit ovat ilmoittaneet käyttäjien poistuneen chatista kesken sessioiden jouduttuaan yllätetyksi. Paniikkinappia painaessa ruudun toisessa päässä oleva webcam-malli saa ilmoituksen yllättävästä tilanteesta, ja käyttäjä pääsee palaamaan sessioihin selaimen sivu taaksepäin -napin painaluksella.