Näyttelijän traaginen itsemurha – yritti surmata myös tyttöystävänsä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen näyttelijä Hagen Mills on kuollut. Mies teki itsemurhan sen jälkeen, kun yritti ampua ex-tyttöystävänsä Erica Pricen. Erica Price selvisi kuitenkin hengissä. Pariskunnalla on yksi neljävuotias lapsi, Mila-niminen tytär. Lapsi oli samassa asunnossa veritekojen aikana.

Erica onnistui pakenemaan ja hakemaan apua, vaikka luodit olivat osuneet häntä rintaan ja käteen. Mila jäi asuntoon Erican äidin Tammy Green-Pricen kanssa. Hagen piti Milaa ja Tammya panttivankina ennen kuin Erica saapui kotiin ja joutui tulituksen kohteeksi. Hagen Mills oli saapunut pariskunnan kotiin ja sitonut Tammyn ilmastointiteipillä. Milan isoäidin mukaan hän yritti puhua Hagenille järkeä, mutta mies oli selkeästi poissa tolaltaan ja sekaisin.

Hagen yritti saada Ericalta toista mahdollisuutta parisuhteeseen aseella uhaten. Hän kuitenkin suuttui tutkittuaan Erican puhelimen ja ampui naista sen jälkeen kaksi kertaa. Tammy luuli miehen ampuvan hänet seuraavaksi, ja kuuli jälleen laukauksen. Hän huomasi, että Hagen oli ampunut itsensä ja lysähti kuolleena maahan.

– Hän varmasti uskoi Erican olevan myös kuollut, sillä hän ampui itsensä heti, kun Erica oli kaatunut luodeista maahan, Tammy kertoo Daily Mailille.

Näyttelijä Hagen Mills ei hyväksynyt, että hänen suhteensa Erica Priceen oli ohi. He seurustelivat kaksi vuotta, mutta suhde päättyi kun Erica muutti Los Angelesista takaisin Kentuckyn Mayfieldiin. Mills pidätettiin maaliskuussa raiskauksesta, sodomiasta, kidnappauksesta ja metamfetamiinin hallussapidosta.