Billie Eilish paljasti miten Bad Guy -kappale syntyi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulaja-lauluntekijä Billie Eilish on tehnyt historiaa vasta 18-vuotiaana. Hän voitti palkinnot kaikista Grammy-gaalan tärkeimpinä pidetyistä kategorioista. Eilish voitti parhaan uuden artistin, vuoden levytyksen, vuoden albumin ja vuoden kappaleen palkinnot. Lisäksi hän voitti vielä parhaan pop-albumin Grammyn.

Nyt taitava Billie Eilish kertoo Rolling Stone -lehden julkaisemalla videolla miten megasuosion saavuttanut Bad Guy -kappale syntyi. Billie Eilish tekee musiikkia hänen veljensä Finneasin kanssa, ja sisarukset yhdessä purkavat kappaleen osiin ja näyttävät miltä kappaleen raidat yksitellen kuulostavat.

Billie Eilishin mielestä kappaleessa tärkeintä oli hyvä idea sanoitukseen. Sen jälkeen kaikki lähti yksinkertaisesta bassolinjasta. Vaikeinta sisarusten oli päästä yhteisymmärrykseen siitä millaiset harmoniat melodian päälle lauletaan. Billie ja Finneas ovat myös yhdessä päättäneet, että he eivät tule koskaan korjaamaan lauluäänen virettä ellei autotunen käyttäminen ole selvästi tietoinen ratkaisu ja osana taiteellista kokonaisuutta.