Blockfestin järjestäminen selviää viikon päästä: ”Erikoisjärjestelyt todennäköisiä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koronaviruksen takia Suomen festarikesä 2020 on vain varjo entisestään, mutta heinäkuun lopussa päättyvä kokoontumiskielto mahdollistaa festivaalien ja muiden yleisätahtumien järjestämisen elokuun alusta lukien. Elokuun festivaalien ykkönen on Tampereella järjestettävä Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali Blockfest, joka kertoi tänään tiedottavansa festivaalin järjestämisestä keskiviikkona 15. elokuuta.

Pandemiatilanne on parantunut viime kuukausina merkittävästi kevään pahimmista ennusteista, ja samaan aikaan Blockfesteilla on valmistauduttu erilaisiin skenaarioihin tilanteen kehittymistä tarkasti seuraten. Festivaali selvittää parhaillaan erilaisia mahdollisuuksia festivaalin toteuttamiseen. Blockfestin toimitusjohtaja Kalle Kallonen kommentoi tänään tilannetta Staralle.

– Meillä on edelleen tahtotilana juhlia festarikesän päätöstä Blockfestin merkeissä Tampereen Ratinassa 21.-22. elokuuta. Haluamme olla vastaamassa niin kävijöiden puolelta tulevaan selkeään kysyntään kuin myös olla antamassa omalla esimerkillämme toivoa kotimaiselle tapahtuma-alalle. Vastuullisesti, kuten minä tahansa muunakin vuonna. Mikäli festivaali olisi mahdollista toteuttaa, erityisjärjestelyt ja ohjelmamuutokset ovat todennäköisiä. Oli päätös suuntaan tai toiseen, tiedotamme asiasta 15. heinäkuuta, Blockfestin Kalle Kallonen kertoo.