Tänään iskevä raju syysmyrsky sai nimen – Aila saapuu Suomeen iltapäivästä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Koko Suomi odottaa parhaillaan meteorologien ennustamaa syysmyrskyä. Voimakkaan matalapaineen on kerrottu tuovan mukanaan rankkarateita, tuulenpuuskia ja kylmää ilmaa. Myrsky on nimetty Ailaksi.

Aila-nimi tulee nimipäiväkalenterin mukaan. Myrskyn on uskottu olevan voimakkaimmillaan torstaina 17. syyskuuta, ja silloin vietetään Ailin ja Ailan nimipäivää. Tuulet voimistuvat merialueilla jo tänään. Ihmisten kannattaa varautua myrskyyn.

– Myrsky on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen voimakas. Tyypillisesti näin voimakkaat matalapainemyrskyt ajoittuvat myöhempään syksyyn ja talveen. Maa-alueilla puissa on vielä lehdet ja maa on roudaton, mikä tekee tästä myrskystä talvimyrskyjä vaikuttavamman, sanoo päivystävä meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.