Nyt ajetaan eniten hirvikolareita – oma ajotapa vaikuttaa onnettomuuden riskiin

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Syksyllä ajetaan eniten hirvikolareita Suomessa. Hirvionnettomuuksien vaara on suurimmillaan metsästyskauden alkaessa ja hämäränä vuodenaikana. Onnettomuusriski pienenee oikeanlaisella ajotavalla.

Viime vuonna tapahtui yli 2.000 hirvikolaria. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on vuosittain 1-3 kappaletta. Hirvionnettomuuksia tapahtuu ympäri vuoden, mutta selvästi eniten pelti rytisee hirvien kanssa syyskuusta joulukuuhun yltävällä jaksolla ja ilta-aikaan. Hirvikolareita voidaan ennaltaehkäistä rakentamalla aitoja ja yli- tai alikulkupaikkoja. Lisäksi hirvistä varoittavat tekniset järjestelmät ovat kehittyneet.

Traficom

– Jokainen kuljettaja voi itse pienentää riskiä omalla ajokäyttäytymisellään: Olemalla tarkkaavaisena erityisesti aamu- ja iltahämärässä sekä pudottamalla ajonopeutta erityisesti hirvivaara-alueilla, muistuttaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

– Jos satut onnettomuuspaikalle, ensimmäinen tehtävä on aina estää lisäonnettomuudet varoittamalla muita. Käytä hätävilkkuja jo hidastaessasi ja pysäköidessäsi ajoneuvosi tien pientareelle. Jos mahdollista käytä huomioliiviä ja vie varoituskolmio 200–300 metrin päähän onnettomuuspaikasta tien onnettomuusalttiille puolelle. Soita apua 112 tai käytä 112-sovellusta, joka auttaa hätäkeskusta paikantamisessa, muistuttaa Suomen Palopäällystöliiton koulutusjohtaja Tomi Timonen.