Banksyn parodiamaalaus huutokaupattiin jättihintaan – lähes 8,4 miljoonaa euroa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Todellisen henkilöllisyytensä julkisuudessa piilottava Banksy lukeutuu kaikkien aikojen tunnetuimpiin katutaiteilijoihin. Nyt hänen vuonna 2005 luoma taulunsa on huutokaupattu miljoonien eurojen hintaan.

Banksyn Show Me the Monet -maalaus parodioi kuuluisan 1800-luvun ranskalaistaiteilija Claude Monetin Lummelampi-teosta. Banksyn versiossa alkuperäisen maalauksen lampeen on ilmestynyt roskia. Vedessä kelluu nyt lumpeiden lisäksi ostoskärryjä ja liikennekartio.

Show Me the Monet kaupattiin Sotheby’s-huutokaupassa 7,6 miljoonan punnan, eli lähes 8,4 miljoonan euron hintaan. Teoksen osti aasialainen yksityiskeräilijä. CNN-uutissivuston mukaan taulu kohosi huutokaupan myötä Banksyn toiseksi kalleimpaan hintaan koskaan myydyksi työksi.