Juuri kylvetetty koira innostui – juoksi suoraan vesilammikkoon

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni koirista innostuu päästessään veteen, minkä vuoksi myös vesilammikot ulkona jo riittävät saamaan lemmikit leikkimään. Mutalammikoissa pyöriminen aiheuttaa kuitenkin koiran omistajille melkoisen työn leikkien jälkeen kun koirien turkit ja tassut pitää puhdistaa.

Nyt huvittavalla YouTube-videolla nähdään miten innoissaan koira leikkii löytämässään vesilammikossa. Koira juoksee riemuissaan edes takaisin lammikon yli ja jää myös kierimään märkään ruohikkoon. Näky on omistajalle melko surkuhupaisa, koska hän on juuri kylvettänyt koiran.

Vastapesty turkki sai uuden käsittelyn kun koira päätti juosta suoraan pesun jälkeen lammikkoon leikkimään. Onneksi kyseessä oli kuitenkin nurmikentän päälle muodostunut vesilätäkkö eikä esimerkiksi se monien koiran omistajien inhoama mutalammikko.