Yllätyskäänne Temptation Islandilla – Mattu ja Jape tekevät paluun?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan televisiossa näytävä Temptation Island Suomi on saanut katsojilta kylmää kyytiä, sillä koronatilanteen vuoksi Thaimaan sijaan hyytävän kylmässä Suomessa kuvattu tuotantokausi on todettu tähänastisista kausista tylsimmäksi. Eräs nolo käänne koettiin, kun edellisellä kaudella mukana ollut pariskunta, Viivi ja Lance, jänisti ulos heti tuotantokauden alussa.

Nyt aikaisemmalla Thaimaan kaudella mukana ollut suosikkipari, Mattu ja Jape, on kuitenkin mitä ilmeisimmin tekemässä yllätyspaluun viettelysten saarelle. Tuotantoyhtiön sijaan asian paljasti Mattu sosiaalisessa mediassa, sillä hän julkaisi Instagramissa kuvan ja tekstin, jossa brunette antoi vahvan vinkin siitä millainen yllätyskäänne tuotantokaudella tullaan pian näkemään.

– Round 2… Ens viikolla selviää enemmän, Mattu kirjoitti kuvatekstiksi Temptation Islandin promokuvaan, jossa hän ja Jape poseeraavat.

Katsojat riemastuivat vinkistä, sillä vauhdikas luonnonlapsi Mattu tarjosi katsojille parasta viihdettä. Hänen ilmestymisensä Temptation Island Suomen saarelle saa varmasti aikaan energiaa myös muissa melko laimean kauden asukkaissa. Tempparifanit toivovat nyt, että vihjaus saarelle palaamisesta pitää paikkansa ja ettei Mattun ja Japen paluu ole samanlainen floppi kuin Joskun ja Karimin lyhyeksi jäänyt paluu aikaisemmalla kaudella. Toiveissa on myös, että tuttu pari ei ainoastaan kävisi bileissä, vaan osallistuisi ohjelmaan pidempään.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Hyvää juhannusta 🌸

Henkilön Mathilda ”Mattu” Westerberg (@mathildawesterbergg) jakama julkaisu