Australialaisnaisen joulukuusessa odottamaton koriste – elävä koala ilmestyi puuhun

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kodeissa nähdään eri puolilla maailmaa tänäkin vuonna näyttävästi koristeltuja joulukuusia. Erään australialaisnaisen joulukuuseen ilmestyi tosin taannoin perinteisempien koristeiden lisäksi jotain odottamatonta.

Adelaidessa asuva nainen löysi joulukuusestaan ilmielävän koalan, joka oli kiivennyt sen latvan alapuolelle. Paikallisen Hills Koala Rescue -eläinsuojan työntekijät luulivat tapausta ensin pilasoitoksi. Koala paljastui kuitenkin todelliseksi.

Hills Koala Rescuen Facebook-sivuilla koalan vitsailtiin halunneen selkeästi olla kuusen joulukeiju. Eläin kuitenkin noudettiin pois ja vapautettiin turvallisesti takaisin luontoon. Eläinsuojan edustajat kertovat 9News-uutissivustolle koalojen olevan uteliaita eläimiä, jotka tutkivat oitis niitä kiinnostavia asioita tilaisuuden tullen.