Vuokraisäntä jäi kiinni tirkistelystä – asensi puoliläpäisevän peilin naisten asuntoon

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yksi monien ihmisten suurimpiin kuuluvista peloista on oman kotirauhan rikkoontuminen ulkopuolisen tarkkailijan toimesta. Taannoin kyseinen pelko muuttui todellisuudeksi kahdelle kanadalaisnaiselle. Heidän kodistaan löytyi tirkistelyn mahdollistanut yksityiskohta.

Wolfvillen Blomidon Terracessa asuvat naiset olivat epäilleet kodissaan olleessa peilissä olevan jotain pielessä. Se paljastui naisten järkytyksekseksi puoliläpäiseväksi peiliksi, jonka takana sijaitsevasta huoneesta asukkaita oli mahdollista tarkkailla heidän tietämättään. Asukkaat ilmoittivat löydöstään poliisille.

Poliisit ovat sittemmin pidättäneet naisten vuorkaisännän, Al Youngin tirkistelystä syytettynä. Rikosten uskotaan CBC-uutissivuston mukaan tapahtuneen 11.-24. tammikuuta välisenä aikana. Viranomaiset uskovat ainoastaan nykyisten asukkaiden joutuneen tirkistelyn uhreiksi, mutta poliisit ovat kehottaneet myös muita mahdollisesti samanlaisen rikoksen uhriksi joutuneita ottamaan heihin yhteyttä.