Tuuli avautui neitsyydestään: ”Edelleen tabu”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptaivaalle jo lapsuudessaan noussut Tuuli tekee omaa musiikkia, ylläpitää omaa YouTube-kanavaansa ja kertoo kuulumisistaan Instagramissa. Viime keväänä Tuuli yllätti monet hänen seuraajansa kertomalla olevansa yhä neitsyt. Sittemmin hän on saanut kovasti kiitosta rohkeasta paljastuksestaan, koska aihetta pidetään edelleen Suomessakin jossain määrin tabuna.

Tuoreessa päivityksessään hän lainaa itsestään Iltalehteen tehtyä haastattelua ja kirjoittaa: ”Iltalehti julkas tänään ihanan ja avoimen jutun mun viime vuonna julkaistusta 21 ja neitsyt -videosta. kiitos kun sain jälleen alustan puhua tästä niinkin normaalista, mutta edelleen tabusta aiheesta.” Tuulin somepäivityksestä kannattaa katsoa kaikkki kuvat, sillä niissä Tuuli kertoo tarkemmin tuntemuksistaan ja paljastuksesta saamistaan palautteista. Jo aiemmin Tuuli korosti, ettei rohkeissa kuvissa poseeraaminen tarkoita vilkasta elämää makuuhuoneen puolella.

– Avauduin keväällä mun neitsyydestä ja jostakin syystä joidenkin tahojen on ollu hyvin vaikeeta ymmärtää että myös neitsyet voi ihan samalla tavalla ilmaista itseään somessa kun kaikki muutkin. Lehtiartikkeleissa on toistunu useaan otteeseen lausahduksia ”Paljastava materiaali on hämmentävää, koska Tuuli kertoo olevansa neitsyt” tai ”Tuuli on neitsyt, mutta näistä kuvista voisi päätellä toisin”, Tuuli kirjoitti aiemmin.

– Tiedostan, että on olemassa tiettyjä stereotypioita ja oletuksia, joihin ihmiset hyppää joskus vähinkin perustein, mutta nimenomaan JUST SIKS tein videon mun neitsyydestä. halusin rikkoa sitä yleistä stereotypiaa siitä, millainen neitsyt on. mun neitsyys ei liity mitenkään siihen, minkä väriset hiukset mulla on, kuinka itsevarma oon, millasiin vaatteisiin pukeudun tai miten ilmaisen itseäni somessa, Tuuli jatkoi.