Viikonloppuna hytistään pakkasessa koko maassa – arktinen ilmamassa vyöryy Suomeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Talvitakit kannattaa kaivella esiin viimeistään tänä viikonloppuna. Koko Suomeen ennustetaan nimittäin kylmää ja talvista säätä. Etelässäkin lämpötilat voivat laskea jopa 20 pakkasasteen tienoille. Maan pohjoisosassa lämpötilojen odotetaan olevan -20 ja -30 asteen välillä, paikoin jopa -30 astetta.

– Koillisesta Jäämeren ja Venäjän suunnalta virtaa Suomeen jopa arktista eli hyvin kylmää ilmamassaa, mahdollisesti etelään asti. Lähipäivinä sekä päivät että yöt ovat siis tavallistakin talvisäätä kylmempiä. Kireitä pakkasia on pitkin maata, kertoo meteorologi Anna Latvala Forecan blogissa.

Maan keskiosassa lämpötila laskee -20 asteeseen ja sen alle, mahdollisesti jopa -30 asteeseen. Etelässäkin ollaan monin paikoin -12 ja -20 asteen välillä, ja kylminä ilmaa on koko maahan odotettavissa sunnuntaina ja maanantaina. Lumisateet ovat näillä näkymin jäämässä vähäisiksi, vaikka lumikuuroja voidaan nähdä. Ensi viikon sääennusteet ovat toistaiseksi epävarmoja. Tämän hetken ennusteiden mukaan sää muuttuisi viimeistään alkiviikon jälkeen lauhempaan suuntaan.