Biksut kuin postimerkit – Hailey Baldwin poseeraa niukassa asussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Justin Bieberin vaimona nykyisin paremmin tunnettu mallikaunotar Hailey Bieber on tehnyt koronapandemian aikana oman alan töitään verkkaisesti. Taannoin hän pääsi BareMinerals-kosmetiikkajätin lähettilääksi. Taannoin hänen epäiltiin odottavan parille lasta, mutta huhut olivat perättömiä. Viime aikoina Hailey on poseerannut usein upeissa rantakuvissa.

Tällä kertaa mallikaunotar nähdään esittelemässä vartaloaan erittäin niukkoihin biksuihin sonnustautuneena.

Taannoin Hailey Bieber perusti oman YouTube-kanavan. Hailey Rhode Bieber -kanavalla tullaan näkemään naisen mukaan monenlaisia videoita, joilla hän esittelee kauneuteen ja ihonhoitoon liittyviä rutiinejaan, pitää videopäiväkirjaa matkusteluistaan, tekee erilaisia haasteita ja kutsuu mielenkiintoisia vieraita mukaan. Ensimmäinen vieras oli Kendall Jenner.