Nyt se on Instagram-virallista – Kim Kardashian yhteiskuvassa koomikon kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Instagram-virallinen tarkoittaa suhteen julkistamista sosiaalisessa mediassa esimerkiksi yhteiskuvalla tai muulla tiedotteella siitä, että seurustelee tietyn henkilön kanssa. Kim Kardashianin tiedetään tapailleen koomikko Pete Davidsonia viime syksystä lähtien, ja nyt heidän suhteensa on julistettu myös Instagramissa.

Kim Kardashianin ja hänen neljän lapsen isänsä Kanye Westin avioliitto päättyi virallisesti tänä talvena avioeron astuttua voimaan. Kardashian on mennyt tyylikkäästi elämässään eteenpäin, kun Kanye West on järjestänyt erilaisia kohtauksia julkisesti ja oletettavasti myös kulisseissa.

Kaksikko tapasi Saturday Night Live -ohjelman kuvauksissa ja ryhtyi viettämään aikaansa yhdessä. Kim Kardashian on nauttinut uudesta suhteesta ja onnesta elämässään. Mediassa on kerrottu, että 28-vuotias Pete Davidson on puolustanut 41-vuotiasta Kim Kardashiania Westille lähettämissä tekstiviesteissä ja pyytänyt räppäriä rauhoittumaan.