Viisupettymys! The Rasmus jäi Euroviisuissa karusti hännille – Ukraina vei voiton

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuoden 2022 Euroviisut kisattiin tällä viikolla, ja voittaja selvisi myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Italian Torinossa Suomea kilpailussa edusti The Rasmus -yhtye, jonka kappale oli nimeltään Jezebel. Tällä kertaa tuloksena oli kuitenkin viisupettymys.

Pisteiden julkistamisessa nähtiin alusta saakka yllätyksiä, sillä ennakko-odotusten vastaisesti Ukraina ei saanutkaan murskavoittoa. Sen sijaan Espanja lähti heti alussa kovaan nousuun saatuaan useilta mailta täydet 12 pistettä. Hieman myöhemmin Iso-Britannia alkoi saada runsaasti täysiä pisteitä ja nousi kärkeen. Pian myös Ruotsi kiilasi näiden väliin.

Eri maiden antamat pisteet oli tänä vuonna jaettu kahteen osaan, joista ensin julkistettiin ammattilaisraatien pisteet ja sen jälkeen yleisöäänet. Suomi antoi täydet 12 pistettä Ruotsille ja 10 pistettä Iso-Britannialle. Ruotsi ei kuitenkaan antanut Suomelle yhtään pistettä. Ammattilaisten äänillä Ukraina oli vielä kaukana voitosta, mutta yleisöäänten peräti 439 pistettä nostivat sen kirkkaasti kilpailun ykköseksi.

Suomelle pisteitä annettiin seuraavasti: Virosta viisi pistettä, Serbiasta kuusi pistettä ja Italialta yksi piste. Kun ammattilaisten ääniin lisättiin yleisöäänet sai The Rasmus vaivaiset 26 ääntä, kun odotukset olivat merkittävästi suuremmasta potista. Lopullisessa äänissä Suomi sijoittui häntäpäässä viidenneksi viimeiseksi Tšekin kanssa tasapisteisiin, ja taakse jäivät ainoastaan Islanti, Ranska ja Saksa. Voidaan siis todeta, että The Rasmuksen heikko viisumenestys oli karvas pettymys.

Suomelle eivät antaneet pisteitä esimerkiksi Hollanti, San Marino, Pohjois-Makedonia, Malta, Ukraina, Albania, Azerbaidžan, Portugal, Saksa, Belgia, Norja, Israel, Puola, Kreikka, Moldova, Bulgaria, Islanti, Kypros, Latvia, Espanja, Sveitsi, Tanska, Ranska, Armenia, Romania, Irlanti, Slovenia, Georgia, Kroatia, Liettua, Itävalta, Iso-Britannia, Ruotsi, Australia ja Tšekki.