Kelly Clarkson julkaisee uuden albumin – käsittelee kappaleissa eroaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti ja juontaja Kelly Clarkson on julkaissut paljon musiikkia uransa aikana ja on tunnettu monista hiteistään, kuten Since U Been Gone ja Stronger (What Doesn’t Kill You). Viimeisin Clarksonin julkaisema albumi on When Christmas Comes Around -niminen joulualbumi, joka julkaistiin vuonna 2021.

Nyt Kelly Clarkson on kertonut julkaisevansa pitkästä aikaa uuden oman albuminsa, joka kantaa nimeä Chemistry. Nainen on kertonut työstäneensä albumia kolmen vuoden ajan. 40-vuotias tähti ei ollut aiemmin varma julkaiseeko hän uutta musiikkia, mutta on nyt People-sivuston mukaan viimein ilmoittanut tulevansa julkaisemaan kovan työnsä tulokset kaikkien kuultavaksi.

Kelly Clarkson on kertonut nimen Chemistry juontuvan siitä, että hän halusi löytää sanan, joka voisi kuvata albumin jokaista kappaletta. Clarksonin mukaan kappaleet kertovat parisuhteiden hyvistä, huonoista ja rumista ajoista. Tähti on aiemmin kertonut käsittelevänsä uudessa musiikissa myös melko tuoretta eroaan aviomiehestään ja kahden lapsensa isästä Brandon Blackstockista.