Nämä aamupalat sopivat myös illalliseksi – suolainen vohveli maistuu

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Maailmalla on ravintolaketjuja, joista saa ostettua aamupalaksi luokiteltavaa ruokaa vuorokauden ympäri. Samalla idealla voi leikitellä myös kotona, jos haluaa vaihtelua perinteisiin kotiruokiin. Parhaiten illalliseksi sopivat aamupalalla syödyt piiraat, puurot ja munakkaat.

Täytetyt munakasrullat, frittatat ja kananmunasalaatit ovat yleensä helppotekoisia ja nopeita valmistaa. Illalliselle täytteeksi voi lisätä enemmän esimerkiksi juustoa, papuja, lihaa tai kasviksia. Uunimunakkaat valmistuvat esimerkiksi sillä aikaa kun viikkaa pyykit kaappiin tai käy iltalenkillä.

Lettuja ja vohveleita on helppo varioida suolaiseksi ateriaksi panemalla niiden päälle esimerkiksi sienisalaattia, kylmäsavulohta, pinaattia tai kanaa. Puuro on puolestaan todellista voimaruokaa, joka sopii illalliseksi siinä missä aamu-, väli- tai iltapalaksi. Jos haluaa panna oikein överiksi tarjoilun kanssa, voi illallisella tarjoilla hotelliaamiaista muistuttavan seisovan pöydän antimia.