Räppäri Ludacris lahjoitti koululle 75 000 dollarilla musiikkitarvikkeita

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nykyään myös Pelkokerroin-sarjan juontajana tunnettu räppäri Ludacris on kunnostautunut hyväntekijänä. Hän teki mittavan lahjoituksen Yhdysvaltojen Floridassa sijaitsevalle koululle.

Ludacris yllätti Miami-Dade County high schoolin oppilaat vierailullaan keskiviikkona. Hän lahjoitti koululle 75 000 dollarin edestä soittimia ja muita musiikkitarvikkeita. Lisäksi hän antoi koulun musiikinopettaja Kevin Seguralle kaksi lippua Super Bowl -tapahtumaan, uutisoi NBC.

1990-luvun lopussa hiphop-uransa aloittanut Ludacris nousi suuren yleisön tietoisuuteen Back for the First Time -albuminsa ansiosta. Räppäri tunnetaan myös näyttelijänä, sillä hän on esiintynyt muun muassa Fast & Furious -elokuvissa.