Heidi Pratt paljasti – ystävä kiristi jättämään tulevan aviomiehen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suosittu The Hills -sarja sai jatkoa kun uudistettu The Hills: New Beginnings sai ensimmäisen tuotantokautensa viime kesänä televisiossa. Sarjassa seurattiin paljon tuttuja kasvoja, mutta myös muutama uusi henkilö otettiin mukaan sarjaan.

Moni fani koki karvaan pettymyksen, kun alkuperäisessä sarjassa melko keskeisinä hahmoina toimineet toistensa kanssa riidelleet Kristin Cavallari ja Lauren Conrad eivät palanneet uudistettuun The Hillsiin.

Conrad ei enää halunnut asettaa ihmissuhteitaan ja elämäänsä realityohjelmaan kaiken kansan nähtäväksi. Kristin Cavallari puolestaan nähdään jo hänen omassa Very Cavallari -ohjelmassaan, mikä oli hänen kieltäytymisensä syy.

Nyt Kristin Cavallari sai hänen omaan realityohjelmaansa The Hillsistä tutut Audrina Patridgen ja Heidi Prattin. Naiset keskustelivat avoimesti ystävyyssuhteiden loppumisesta. Nyt Pratt avautui ensimmäistä kertaa muun muassa siitä, minkä vuoksi hänen ja Lauren Conradin välit menivät alun perin poikki.

Heidi Prattin mukaan Lauren Conrad kiristi silloista parasta ystäväänsä jättämään oman poikaystävänsä, joka on hänen nykyinen aviomiehensä. Conrad oli naisen mukaan sanellut hänelle ehtoja. Joko hän jättäisi Spencerin tai sitten poistuisi ohjelmasta kokonaan mikäli haluaisi vielä tapailla miestä. Prattin ja Conradin ystävyys loppui naisen valittua oman miehensä.