Räppäri Pop Smoken surma koskettaa – supertähdet esittivät surunvalittelunsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nousujohdanteista uraa tehnyt yhdysvaltalainen räppäri Pop Smoke on kuollut. Hänet ammuttiin kuoliaaksi kotonaan Hollywoodissa. Pop Smoken oli määrä esiintyä ensi kesänä Suomessa Ruisrockissa sunnuntaina 5. heinäkuuta. Pop Smoke oli Hollywood Hillsissä sijaitsevassa asunnossaan, kun kaksi kasvonsa peittänyttä ja huppareihin pukeutunutta miestä tunkeutui sisään.

https://www.instagram.com/p/B8wY5grhrPQlE879lpeHpE5DL2a46jkRIz4WfU0/

Tieto pidetyn artistin kuolemasta levisi eilen sosiaalisessa mediassa, jossa myös monet julkkistähdet esittivät surunvalittelunsa ja muistelivat edesmennyttä artistia. Esimerkiksi Nicki Minaj, Karen Havary, Amber Rose, Naomi Campbell ja Kylie Jenner.

Murtautujat ampuivat Pop Smokea useita kertoja ja pakenivat paikalta. Räppäri toimitettiin kotoaan ambulanssilla sairaalaan, jossa hänet julistettiin kuolleeksi. 20-vuotiaan artistin tappajia ei ole vielä saatu kiinni. Pop Smoke, oikealta nimeltään Bashar Barakah Jackson, tunnetaan muun muassa Welcome to the Party -hitistään. Hän on tehnyt yhteistyötä monien tunnettujen räppäreiden, kuten Nicki Minajin, Travis Scottin ja Quavon kanssa.