Evangeline Lilly ei suostunut karanteeniin – pyytää nyt julkisesti anteeksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kanadalainen näyttelijätär Evangeline Lilly tuli tunnetuksi suositun Lost-televisiosarjan naistähtenä. Sen jälkeen nainen on nähty myös Marvel-yhtiön Ant-Man -elokuvissa. Tähti ihmetytti fanejaan viime viikolla kertomalla, että hän ei aio eristäytyä sosiaalisesti koronavirustilanteen vuoksi. Nyt näyttelijä on pyytänyt sanomisiaan anteeksi.

Evangeline Lilly kommentoi aiemmin arvostavansa hänen omaa vapauttaan paljon enemmän kuin terveyttään, minkä vuoksi hän aikoo jatkossakin liikkua vapaasti ja tehdä mitä haluaa. Hän julkaisi viikko sitten myös kuvan, jossa nainen kertoi teekupin ääreltä vieneensä lapset juuri voimistelutunnille. Nainen myös kertoi, että työt jatkuvat tavalliseen tapaan ja hänen lapsensa leikkivät ja nauravat. Moni piti julkaisua hyvin itsekkäänä ja ajattelemattomana.

Nyt 40-vuotias Evangeline Lilly on tuoreessa julkaisussaan pyytänyt aiempia sanomisiaan anteeksi. Tällä hetkellä hän ymmärtää tilanteen vakavuuden ja on nyt noin viikon verran itsekin harjoittanut sosiaalista eristäytymistä kotonaan lastensa kanssa. Lilly selitti käytöstään myös sillä, että hän itse halusi ajatella asioiden jatkuvan normaaliin tapaan, koska ei halunnut vielä kunnolla sisäistää tilannetta. Nyt hän kuitenkin on huomannut oikutelleensa vain omien pelkojensa vuoksi.

https://www.instagram.com/p/B-NdXq2A5SG/

https://www.instagram.com/p/B9zT034AEBi/