Kana tappeli peilikuvansa kanssa – moni voi tällä hetkellä samaistua

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eläinten on useiden hauskojen videoiden avulla nähty reagoivan huvittavilla tavoilla omaan peilikuvaansa. Osa on voinut pelätä ja säikähtää omaa kuvaansa, osa eläimistä toivonut peilikuvasta leikkikaveria ja osa ihaillut komeaa kaveria peilissä.

Nyt huvittavalla YouTube-videolla nähdään mustan kanan reaktio omaan peilikuvaan. Kana lähestyy hitaasti omaa peilikuvaansa, jonka se näkee kirkkaasti peilaavassa metallitankissa. Lopulta kana päättää haastaa uhkaavalle kuvalleen riitaa.

Kana alkaa lataamaan hyökkäyksiä omalle peilikuvalleen ja iskeytyy useampaan kertaan metallitankkiin. Moni tällä hetkellä runsaasti aikaansa yksin kotonaan viettävä voi samaistua kanaan kaivatessaan jo jonkinlaista juttuseuraa tai jopa osapuolta, jonka kanssa haastaa edes riitaa.