Kondomien tuotanto pysähtyi: ”Edessä on kuukausien maailmanlaajuinen kondomipula”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan miljardit ihmiset ympäri maailmaa ovat karanteenissa, kun koronapandemian leviämistä pyritään hidastamaan. Perheet ja pariskunnat ovat siis pitkiä aikoja kodeissaan, joten intiimi kanssakäyminen on tavallista yleisempää. Nyt läheisyyden ylle on kuitenkin noussut synkkä pilvi.

Maailman suurin kondomivalmistaja Karex joutui jo yli viikko sitten keskeyttämään tuotantonsa kaikissa kolmessa Malesian tehtaassaan, ja se voi näkyä pian myös kaupppojen hyllyillä. Yhtiön mukaan tällä hetkellä maailmanlaajuisesti on jo noin 100 miljoonan kondomin vaje tuotannossa.

Karexin valmistamia tuotemerkkejä on muun muassa Durex. Yhtiö sai Malesian viranomaisilta eilen perjantaina luvan käynnistää tuotantolaitoksensa uudelleen, mutta vain puolella henkilöstöllä ja lisäksi tiukkojen turvatoimien vallitessa. Tuotannon käynnistäminen edes puoliteholle tulee viemään aikaa.

– Tulemme näkemään maailmanlaajuisen kondomipulan, josta tulee pelottavaa. Olen hyvin huolestunut siitä, että kondomeita ei riitä Afrikan kehitysapukohteisiin. Pula ei tule kestämään viikon tai kuukauden, vaan useita kuukausia, , yhtiön johtaja Goh Miah Kiat kertoi The Guardian -lehdelle.