Rita Ora hoitaa mielenterveyttään liikkumalla – treenaa päivittäin

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Rita Ora erosi hiljattain näyttelijäkomistus Jude Lawin pojasta Raffertysta. Nyt Rita Ora on keskittynyt musiikkiinsa ja esiintynyt paljon, mutta joutunut monien muiden tähtien tavoin ottamaan työstään hieman etäisyyttä koronaviruksen vuoksi.

Rita Ora kertoi Daily Star -lehdelle, että musiikkibisnes on todella rankkaa mielenterveyden kannalta. Ora nauttii esiintymisen tuomista huipuista, mutta myöntää, että adrenaliiniryöpyn jälkeen seuraava lasku voi välillä viedä mielen todellisiin pohjamutiin. Nainen kuitenkin kertoi oppineensa työkalut oman mielenterveytensä hoitamiseen vuosien varrella.

Rita Ora on tehnyt menestyksekästä poptähden uraa jo noin kymmenen vuoden ajan. 29-vuotias nainen kertoi kasvattaneensa paksun nahan alaa ja jatkuvaa kritisointia kohtaan. Hän kertoi myös kuntoilevansa joka päivä. Treenaaminen saa naisen tuntemaan olonsa hyväksi ja se myös tasaa hänen ajatuksiaan, minkä vuoksi Rita Ora kokee, että treenaminen on auttanut naista pysymään järjissään.