Urheiluselostajalla oli tylsää – juonsi koiriensa syömiskilpailun

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Merkittävä osa urheilukilpailuista on koronapandemian vuoksi peruttu, mikä on vaikuttanut myös urheilutoimittajien työhön. Kun urheilutapahtumia ei järjestetä, ei heilläkään ole töitä.

Yksi koronaviruksen vuoksi kotonaan tylsistyneistä urheiluselostajista on BBC:n Andrew Cotter. Mies päätti viihdyttää itsejään ja fanejaan järjestämällä urheilukilpailun kahdelle koiralleen, Olivelle ja Mabelille. Tavoitteena oli selvittää kumpi kultaisistanoutajista söisi syönsä nopeammin.

Cotter kuvasi kahden nälkäisen koiransa syömiskilpailun videoksi, jonka hän tietenkin juonsi televisiosta tuttuun tyyliinsä. Jännittävän kilpailun voittajaksi selvisi lopulta 7-vuotias Olive. Video puolestaan nousi valtavaksi viraalihitiksi, jota on katseltu Twitterissä jo yli kahdeksan miljoonaa kertaa.

 

https://twitter.com/MrAndrewCotter/status/1243539675031232519