Uudenmaan eristys: Osa käännytetyistä yrittänyt rajanylitystä uudelleen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Uudenmaan rajalla tarkastettiin tiistaina yhteensä 39.398 ajoneuvoa. Vaikka käännytettävien määrä on laskenut, on poliisi tavannut samoja rajanylitystä yrittäviä kuin eilen. Eilen kirjoitettiin yhteensä neljä sakkoa valmiuslain rikkomisesta.

Tiistaina Uudenmaan rajalta käännytettiin yhteensä 145 ajoneuvoa, ja tänään osa heistä yritti päästä rajan yli uudelleen. Rajalle saapuvien ajoneuvojen määrä on kuitenkin laskeva, eikä ruuhkia ole syntynyt eiliseen tapaan. Keskiviikkoaamun ajoneuvojen määrä on laskenut maanantaiaamusta 4.000 autolla.

– Tilanne on jatkunut eilisen tapaan rauhallisena. Ruuhkia ei ole juuri ollut. Käännytettävien määrä on pysynyt kohtuullisena ja se on laskussa. Vaikka suunta on hyvä ja oppimista liikkumisrajoituksen suhteen on havaittu, rajatarkistuspisteillä on tavattu niin sanottuja uusintayrittäjiä. Jos tietää, ettei rajan läpi pääse, ei kannata tulla yrittämään uudestaan seuraavana päivänä. Valvonta ei ole loppunut, painottaa operaation yleisjohtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista.