Peliyhtiön tuotteita ilmaiseksi – haluaa saada ihmiset pysyttelemään kotonaan

Digi Pelit · Tim Isokivi

Kotona pelaamisesta on koronapandemian myötä tullut suositeltu ja kannustettava harrastus. Lukuisista menestyspeleistä tunnettu Ubisoft kannustaa pysyttelemään tietokoneiden ja konsoleiden äärellä lupaamalla ilmaisia pelejä.

Ubisoft on aloittanut kuukauden ajan kestävän kampanjan, jossa se tarjoaa ilmaisia kokonaisia pelejä ja koeversioita. Kampanja alkoi vuonna 2013 ilmestyneen Rayman Legends -pelin julkaisulla ilmaiseksi PC-koneille.

Ubisoft on vihannut julkaisevansa myös esimerkiksi Assassin’s Creed ja Just Dance -sarjojen pelejä ilmaiseksi. Lisäksi yhtiö tarjoilee ilmaisia koeversioita esimerkiksi The Division ja Ghost Recon Breakpoint -peleistä. Ubisoft julkaisee ilmaista materiaalia tulevien viikkojen aikana verkkosivujensa Free Events -osiossa.