Kristen Bell sai tyrmäävää palautetta: ”Et ole tarpeeksi kaunis päärooliin”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kristen Bell on amerikkalainen näyttelijä, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Veronica Mars -televisiosarjasta, Bad Moms -elokuvasta ja suositun Frozen-piirretyn ääniraidalta. Nyt Bell on muistellut hänen uransa eri vaiheita Vanity Fairin tekemällä haastattelulla.

Kristen Bell on tällä hetkellä hyvin menestynyt ja tunnettu näyttelijä, mutta myös hänen uransa alku oli haastava aivan kuten monen muunkin. Kristen Bellin oli vaikeaa saada rooleja elokuvissa, koska hänen ulkonäkönsä tuntui aiheuttavan roolittajissa ristiriitaisia tunteita.

Tällä hetkellä 36-vuotias Kristen Bell muistaa miten hänelle nuorena sanottiin, että hänelle on haastavaa löytää rooleja. Roolittajan mukaan nainen ei ollut tarpeeksi kaunis esittääkseen seksikästä päähenkilöä, mutta hän ei ollut tarpeeksi ruma tai eriköisen näköinenkään esittääkseen elokuvissa outoa tai nörttiä tyttöä. Kaikki kääntyi kuitenkin lopulta parhain päin, ja tällä hetkellä nainen onkin hyvin onnistunut osoittamaan häntä epäilleiden henkilöiden luulot vääriksi.